Brittiläisiä automerkkejä

Englannista tulee useita autojen luksusmerkkejä. Merkit ovat hyvin arvostettuja ja niitä käyttävät jopa kuninkaalliset. Näiden merkkien historia ulottuu hyvin pitkälle, jopa sadan vuoden päähän. Britannian autohistorialla onkin pitkät juuret ja vuosien varrella on tapahtunut paljon, mm. nimen- ja omistajanvaihdoksia. Lue Britannian autoteollisuudesta lisää täältä. Merkit ovat kuitenkin pitäneet pintansa ja niitä näkee katukuvassa edelleenkin.

Tunnetuimpia brittiläisiä automerkkejä

Aston Martin on jo yli satavuotias brittiläinen autovalmistaja. Se perustettiin jo vuonna 1913. Merkki oli vuosien 1947 ja 1972 välisen ajan David Brownin omistama, kun vuodesta 1972 vuoteen 1994 sillä oli useita eri omistajia. Useiden omistajavaihdosten jälkeen merkki päätyi Ford Motor Companyn omistukseen. Vuonna 2007 yhtiön osti F1-talli Prodriven omistaja David Richards. Aston Martinit ovat tuttuja erityisesti James Bond -elokuvista. Ne ovat oikeita klassikkoautoja. Bentley on brittiläinen luksusmerkki. Kuten Aston Martinkin, se perustettiin 1900-luvun alussa, vuonna 1919. Merkin perustaja, W.O. Bentley, valmisti alunperin lentokoneiden kiertomäntämoottoreita.

Näitä käytettiin ensimmäisessä maailmansodassa. Bentley on osa Volkswagen-konsernia ja sen autot ovat luksusmallin sedaneita. Niitä ostavat erityisesti rikkaat ja kuuluisat ja niillä onkin maine kalliina ja korkealaatuisena autona. Jaguar on yksi tunnetuimmista brittiläisistä automerkeistä. Sen nimi oli alunperin Swallow Sidecar Company ja aluksi valmistettiin vain moottoripyörien sivuvaunuja. Ensimmäisiä autoja alettiin valmistamaan vuonna 1926, jolloin nimi koki muutoksen ja yhtiöstä tuli Swallow Sidecar & Coachbuilding. Jaguar-nimi annettiin yhtiölle vasta toisen maailmansodan jälkeen. Nimi muutettiin SS-kirjainyhdistelmän vuoksi, josta ihmisille tuli mieleen natseihin liittyviä asioita. Tämä ei tietenkään käynyt päinsä. Nykyään Jaguar on arvostettu automerkki ja sen tunnetuimpia malleja ovat E-Type ja S-Type.

Land Rover on Tata Groupin omistama automerkki. Sen historia alkaa vuodesta 1948, kun yleisölle esiteltiin maatalouskäyttöön suunniteltu maastoajoneuvo. Autossa oli tällöin jäykkä nelivato ilman keskitasauspyörästöä sekä lehtijouset. Etuvedon sai vapautettua etuakselissa sijaitsevista napalukoista. Tämä systeemi muutettiin pian jakovaihteistoon, jossa napalukkoja tai tarvittaessa kytkettävää etuvetoa ei enää ollut. Vaihteista löytyi tiekäyttöön tarkoitettu nopea ja maastokäyttöön tarkoitettu hidas nopeusalue. Maastoautojen kehittely on jatkunut ja Land Roverilla onkin erittäin suosittu maastomalli, Range Rover. Sitä on valmistettu vuodesta 1970 lähtien. Range Roverista on julkaistu eri versioita hieman eri variaatioilla ja niitä ostetaan paljon ympäri maailman.

Rolls-Royce on automerkkien aatelia. Se valmistaa luksusautoja ja niitä ostavatkin mielellään kuninkaalliset ja muut rikkaat. Ensimmäinen Rolls-Royce valmistettiin vuonna 1904. Tässä autossa oli kymmenen hevosvoimaa. Tämän päivän Rolls-Roycet valmistaa BMW:n tytäryhtiö Rolls-Royce Motor Cars. Yhtiö on valmistanut Rolls-Royceja vuodesta 1996 lähtien. Luksusautojen keulaa koristaa kaunis, kumartuva keijukainen. Keiju oli aiemmin hopeoitu, kun taas nykyään käytetään nikkeliä. Suomessa esimerkiksi Gustaf Mannerheim käytti virka-autonaan komeaa Rolls-Royce Silver Ghostia, vuosimalllia 1915.

Autoa käytettiin pitkillä tarkastusmatkoilla Itä- ja Pohjois-Suomeen. Auto päätyi Sotamuseoon ja se entisöitiin vuosina 1960-1962. Tänä päivänä Rolls-Roycen Silver Ghostia pidetään maailman kalleimpana autona. Sen arvo olikin vuonna 2005 jopa 35 miljoonaa dollaria. Yksi tunnetuista brittiläisistä automerkeistä oli Mini. Sitä valmistettiin vuosina 1959-2000 ja merkki on tullut tunnetuksi mm. useiden elokuvien ansiosta. Esimerkiksi Mr. Beanin auto on Morris Mini. Muita elokuvia ovat esimerkiksi Medusan Verkko ja Bill Murrayn tähdittämä Mies, joka luuli liikaa. Auto suunniteltiin niin, että sen sisätilat olisivat mahdollisimman tilavat muutoin mahdollisimman pienessä autossa. Auton valmistuksen tuli myös olla halpaa. Elokuvien lisäksi Minejä on käytetty myös rallikilpailuissa. Mini Cooperin ratissa on saatu aikaan myös voittoja mm. Monte Carlo -rallissa.