Ruotsalaiset automerkit – EmjPower
Close

EmjPower

EmjPower

Volvo ja Saab tulevat luultavasti ensimmäisinä mieleen, kun puhutaan ruotsalaisista automerkeistä. Ne eivät kuitenkaan ole ainoat merkit, joilla on ruotsalainen valmistaja. Pohjoismaalaisia, ruotsalaisia automerkkejä on muitakin. Tutustutaanpa muutamaan ruotsalaiseen automerkkiin. Ehkä löydät joukosta lisää tuttuja merkkejä.

Ruotsin automerkit lyhyesti

Aloitetaan Volvosta. Sen idea alkoi vuonna 1914, jolloin SKF:n myyntipäällikkö Assar Gabrielsson ja insinööri Gustav Larson haaveilivat kestävän ja kylmää kestävän auton rakentamisesta. Näitä ominaisuuksia tarvittiin ja tarvitaan edelleenkin pohjoisen olosuhteissa. Volvo saatiin lopulta perustettua vuonna 1927 ja se aloittikin autojen valmistamisen 1930-luvulla. Volvon henkilöautot olivat tilavia jo siihen aikaan ja niissä oli käytössä 6-sylinterinen, 3,7 litran moottori. Käytössä olivat jo silloin 3-pisteturvavyöt, sillä Volvo halusi olla edelläkävijä, mitä tuli turvallisuuteen. Volvon henkilöautot ovat vielä nykyäänkin turvallisia ja tilavia. Ne ovat yksi suosituimmista automerkeistä pohjoismaissa ja Volvo V70 pitääkin ykkössijaa Ruotsin myydyimpien autojen listalla (2011). Samalla Top 10 -listalla on yhteensä peräti 4 Volvoa. Henkilöautojen lisäksi Volvo valmistaa myös kuorma-autoja.

Scania on yksi pohjoismaiden suosituimmista ja arvostetuimmista kuorma-autojen valmistajista. Niitä tuotetaankin joka vuosi yli 50 000 kappaletta. Lisäksi Scanian linja-autoja valmistuu vuosittain 5500 kappaletta. Scania Ab perustettiin alunperin vuonna 1900, jolloin se käytti nimeä Maskinfabriks AB Scania. 11 vuotta myöhemmin yritys fuusioitui Vabiksen kanssa (kerromme Vabiksesta lisää hieman alempana), jolloin yhtiön nimeksi tuli Ab Scania-Vabis. Toinen fuusioituminen tapahtui vuonna 1969. Tällä kertaa Saabin kanssa, jolloin nimeksi tuli Saab-Scania Ab. Jälleen tapahtui muutos vuonna 1995, jolloin yrityksen kuorma- ja linja-auto-osaston nimeksi tuli Scania Ab. Tässä Scanian historia lyhykäisyydessään. Yhtiö on siis kokenut useampia fuusioitumisia ja tänä päivänä se valmistaa arvostettuja kuorma- ja linja-autoja vailla vertaansa. Scanialla on linja-autotehdas myös Suomessa. Se sijaitsee Lahdessa ja kantaa nimeä SOE Busproduction Finland O (SOE = Scania OmniExpress).

Vabis oli ruotsalainen autovalmistaja, jonka ensimmäinen nelipaikkainen automalli valmistettiin jo 1800-luvulla. Vabis tunnetaan kuorma-autojen valmistajana ja siitä, että se yhdistyi Scanian kanssa vuonna 1911. Vabis on kuitenkin alunperin valmistanut rautatievaunuja. Tällöin yritys kantoi nimeä Vagnfabriks Aktiebolaget i Södertälje. Nimensämukaisesti tehdas toimi Ruotsin Södertäljessä.

Saab oli ruotsalainen automerkki, joka perustettiin vuonna 1937, mutta toiminta lakkautettiin vuonna 2012. Saab valmisti alunperin lentokoneita sotilaalliseen käyttöön. Saabin nimi tuleekin sanoista Svenska Aeroplan Aktiebolaget. Saab on valmistanut lentokoneita myös Suomen ilmavoimille. Lentokoneiden lisäksi yhtiötä oli pakko laajentaa toisen maailmansodan päätyttyä. Tuolloin alettiin suunnittelemaan pientä henkilöautoa. Saabin henkilöauton prototyyppi, jonka muoto oli saanut lentokoneen siivestä, esiteltiin vuonna 1947. Tästä alkoi Saabin henkilöautotuotanto. Tuotanto ei kuitenkaan heti alkanut täydellä teholla. Kärsittiin nimittäin raaka-ainepulasta. Auton runkoja jouduttiin siirtelemään käsin, kunnes oli mahdollista saada renkaita. Kaikkia laitteitakaan ei saatu heti, joten toiminta oli aluksi hyvin alkeellista. Vuonna 1950 saatiin aloitettua ensimmäisen tuotantomallin tuotanto. Kyseessä oli Saab 92. Lue mallista (ja monesta muusta ruotsalaisesta autosta) lisää täältä. Malliin oltiin yleisesti tyytyäisiä ja niitä valmistettiin 500 kappaletta. Vuosien varrella ilmestyi uusia malleja ja Saabista muodostuikin tunnettu automerkki. Vuonna 2009 tapahtui kuitenkin kriisi, jonka päätteeksi vuonna 2011 Saab hakeutui konkurssiin.

Ruotsin automerkit lyhyesti

Koenigsegg on yksi maailman arvostetuimmista ja hulppeimmista superautoista. Se on pärjännyt maailmalla hienosti ja rikkoo ennätyksiä tehojen ja huippunopeuksien suhteen. Koenigsegg perustettiin vuonna 1997 ja yritys on alusta alkaen menestynyt sen jokaisen automallin suhteen. Seuraavan mallin, Ragnarokin, hinta tulee alkamaan yli kahdesta miljoonasta. Koenigsegg on auto, josta suurin osa saa vain unelmoida.