Auton lyhyt historia – EmjPower
Close

EmjPower

EmjPower

Ihminen on kautta aikojen ollut liikkeellä. Ensin jaloin, sitten hevosella ja tänä päivänä erilaisin kulkuneuvoin, joista käytetyin liikkumismuoto on auto.

Nykypäivän postmodernissa yhteiskunnassa, on autosta tullut ihmisen tärkeä jatke: laatikon sisällä istuminen samalla, kun liikkuu paikasta toiseen tuntuu niin luontevalta, että harvemmin tulemme miettineeksi, kuinka ihmeellistä onkaan, että voimme päivän aikana siirtyä satojakin kilometrejä ja täysin vaivatta. Ehkä vielä harvemmin tulee ajateltua, kuinka tämä suhteellisen uusi liikkumismuoto, automobiili, on vaikuttanut historiamme kulkuun, meidän globaaliin talousjärjestelmäämme, sekä joka päiväiseen elämäämme.

Kolmipyöräisestä nelipyöräiseen

Yleinen tieto on, että auton syntymävuosi olisi ollut 1886, jolloin saksalainen insinööri Carl Benz valmisti ensimmäisen autonsa, kuuluisan Benz Patent-Motorwagen. Kuitenkin ensimmäinen autoksi luokittava kulkuneuvo valmistui jo noin sata vuotta aiemmin Ranskassa vuonna 1769. Insinöörinä toimi Nicolas-Joseph Cugnot, jonka suunnittelema kulkuneuvo oli raskas kolmipyöräinen, enemmän hevosvaunua muistuttava höyrykoneellinen auto. Tämä kulkuneuvo ei sisällyttänyt juuri muuta kuin pyörät, ratin ja höyrykoneen, mutta kokonaispainoksi muodostui kuitenkin huikeat 2,5 tonnia. Ehkä juuri painonsta johtuen, ei auto liikkunutkaan nopeammin kuin vaivaiset 7,8 kilometriä tunnissa. Mutta auto oli tullut jäädäkseen. Kun amerikkalainen Henry Ford avasi autotehtaansa vuonna 1903, hän tuskin arvasi vielä tuolloin, että tulisi innovatiivisella tehdastyö menetelmällään muuttamaan teollisuusjärjestelmää ja oikeastaan koko yhteiskuntaa. Kun autot olivat vielä aiemmin rakennettu muutaman insinöörin voimin, tuoden auton ylelliseksi kulkuneuvoksi vain ylemmälle luokalle, keksi hän liukuhihnamenetelmän, joka sijoitti tehtailijat riviin yhden yksinkertaisen työtehtävään. Tämä sekä nopeutti että alensi autonvalmistuksen arvoa, jolloin auton kannattavuus ylettyi myös keskiluokkaan asti. Tämä uusi tehdasmenetelmä, jonka tunnetaan myös nimellä Fordismi, ei muuttanut ainoastaan yhteiskuntaa siten, että ihminen ryhtyi auton kautta liikkumaan nopeammin paikasta toiseen, vaan kiihdytti myös teollistumista ja sitä seurannutta kapitalistista järjestelmää. Fordilainen tehdas menetelmä kiihdytti tavaran tuotantoa kaikilla aloilla, tuoden aineellista ylellisyyttä ja vaurautta jokaiseen yhteiskuntaluokkaan.

Auto tai “hevosajoneuvo” saapuu Suomeen

Suomen ensimmäinen auto, Benz Velo Comfortablea, saapui Suomeen vuonna 1900 ja sen omisti Victor Forselius niminen mies. Auto tuotiin höyrylaivalla Brahesta ja koska Suomen tullissa ei tunnistettu kapinetta, tullattiin se nimikkeellä “hevosajoneuvonta”. Herra Forselius sai maksaa tuolloin automobiilistaan 60 markkaa, joka oli tuntuva summa rahaa tuohon aikaan.

Ensimmäinen autokauppa Suomessa aukesi ovensa Helsingissä kuitenkin vain 3 vuotta myöhemmin, vuonna 1903. Suomessa autoilu ei kuitenkaan onnistunut vielä alkuaikoina aivan vaivatta. Autoteitä ei ollut, bensaa myytiin ainoastaan apteekeissa ja autoa osaavia korjaajia oli niin vähän, josta syystä olikin tavanomaista, että autoilija vei autonsa kyläsepälle korjattavaksi. Liikennesääntöjä ei ollut, saatikka turvavöitä ja tapaturmaiset kolarit olivatkin erittäin yleisiä. 

Minne seuraavaksi?

Auton synty on toisin sanoen tuonut paljon muutosta maailmaamme. Vaikka ensimmäiset autot olivatkin sähkö- ja maakaasu autoja, vakiintui bensa varsinaiseksi polttoaineeksi, muuttaen öljyrikkaat Kaukoidän maat länsimaisten poliittisen intressin kohteeksi. Koko yhteiskuntamme toiminta edellyttää nopeaa liikkuvuutta, josta syystä öljystä on tullut pelkoa ja sotia herättävä poliittinen aihe. Ihmisten ja tavaroiden on liikehdittävä nopeasti. Kuitenkin on viimeisten vuosikymmenten saatossa muodostunut uusia murheen aiheita liikkuvuuden ympärille: kuinka saada liikkuminen ekologisesti taloudelliseksi?  

Minne seuraavaksi?

Olemme taas uuden kynnyksellä, kun serbialainen insinööri Nicola Tesla, toi sähköllä toimivan älyauton markkinoille ensimmäisen kerran vuonna 2008. Insinöörin mukaan nimetystä autosta, Teslasta, on tullut hitti, sillä se oli viime vuoden myydyin sähköauto. Varsinkin Norjassa tämä sähköauto on jo vakiintunut liikenteessä.  Tässä vaiheessa voimme vain jännityksessä odottaa, kuinka tämä jonain päivänä täysin itse ajava älyauto tulee muuttamaan yhteiskuntaamme ja arkielämäämme, jälleen kerran.